maanantai 23. syyskuuta 2013

Pikku L 4-vuotta

Mihin ihmeeseen ja kummaan tää aika menee.Vastahan meidän pieni L syntyi...ai siitä onkin jo 4 vuotta,huhhuh!!
Pikku L syntyi Helsingissä,kätilö opiston sairaalassa 16.9.2009 kiireellisellä sektiolla.Pojalla oli kasa enkeleitä matkassa sekä suunnatonta tuuria.Olen raskauksien aikana kärsinyt siitä, että lapsivettä kerääntyy toodella paljon ilman mitään syytä.Tämän vuoksi olen joutunut käymää  säännöllisesti kontrolleissa.Niin myös tuona päivänä.Menin normaali käynnille sairaalaan,jossa sitten selvisikin että lapsivettä ei enää ollutkaan kuin 1 ruokalusikallinen.Synnytys oli siis heti käynnistettävä. Tuolla kerralla synnytys käynnistyikin nopeasti, mutta kuten esikoisenkin kohdalla,tämäkin synnytys pysähtyi. Edelliskerrasta viisastuneina emme halunneet jäädä odottamaan josko jotain tapahtuisi vaan leikkauspäätös tehtiin pian ja niin meille syntyi terve pieni poika <3
Nyt tuosta on 4-vuotta. L on hyvin tempperamenttinen lapsi,poika jolla on valtava mielikuvitus,välillä hivenen lyhyt pinna, iloinen, sosiaalinen, muita ihmisia ympärille kaipaava rakastava pieni poika. 
paita Benetton
Pikku L palvoo isoveljeään ja on pienemmän suuri idoli.Pienin matkii häntä kaikessa ja L tietenkin opettaa pienemmälle ihan kaikki temput :D.

Meillä on tapana tehdä syntymäpäivänä jotain mitä sankari haluaa. Nyt suuntasimme uimahalliin , jossa polskittiin kovasti. Ja uinnin jälkeen maistuu tietenkin ruoka, ja mitäpä muuta kun hampparia pieni sankari olisikaan halunnut. 

Viikonloppuna juhlistimme poikaa sukulaisten,kummien ja ystävien kanssa. Musta on ihana järjestää juhlia ja tehdä niihin tarjottavia. Poika oli jo n. 6kk sitten toivonut Aki auto ( agentti mcmissile) kakun ja pitihän se toteuttaa.Tälläinen siitä tuli 
Kakku oli yllättävän helppo tehdä.Sisällä mansikka-vadelma-mustikka valkosuklaa mousse.Päällä sokerimassaa.Kynttilät väriliekillä tigerista.


tiistai 3. syyskuuta 2013

Hengissä ollaan

Uusi arki,uusi elämä.Kiire.
Jotenkin tiesin,että odotettavissa on kiirettä,mutta että näin kiirettä.Huh.No kunhan tässä päästään rytmiin kunnolla,niin eiköhän tämä helpota.Ikäviä uutisiakin saatiin perhepiirissä,mutta elämä jatkuu.Joten blogikin jatkuu :).
Poikien päiväkoti on lähtenyt mukavasti käyntiin, niin mukavasti, että mietimme ottavamme neljännen päivän mukaan. Pojathan on nyt olleet 3pvä/viikko mutta pian aloitetaan myös se neljäs.Mies on hälytetty töihin nyt joka perjantai jo aamusta,joten ei tarvitse mummonkaan ihan joka perjantai olla poikia koko päivää hoitamassa.Pojat vielpä viihtyy todella hyvin ja ovat saaneet kavereita.
Esikoisella ei vielä tule r eikä s kirjaimia, joten on päässyt nyt päiväkodin maahanmuuttajien kielikylpy ryhmään.Kovasti tuo tykkää siitä,saa olla apuopena siellä :D.
Itse oon myös tykännyt olla töissä. On kivat työkaverit ja usemmiten päivätkin kivoja :). On kiva herätä aamulla herätyskellon soittoon ja lähteä töihin.

Ja vielä on pakko kehua namebubblesin nimikointi tarroja.Aivan loistava keksintö.Kestää pesun, kuivurin,käytön ja jopa vaatteesta toiseen siirron.Suosittelen.