Pienin syntyi sektiolla rv 38+6,kirjoittajan 30v päivänä. Pituutta pienellä oli 46cm ja painoa 3kg.Hyvin pian huomattiin itse ettei poika oikein meinaa kasvaa,mutta jäätiin kuitenkin odottamaan sitä kasvupyrähdystä joka isoveljilläkin on muutaman kuukauden ikäisenä tullut.No sitä ei kuulunut,ja kun muutettiin tänne Keski-Suomeen Etelä-Suomesta kiinnitti neuvolan tätikin siihen huomiota.Ensin aloitettiin kuukausittaiset kasvukontrollit.6kk ikäisenä poika oli 62,5cm ja 1v neuvolassa 68cm.Kesällä 2012 kävimme lastenpolilla jossa lääkäri määräsi ison kasan verikokeita, niistä ei kuitenkaan selvinnyt mitään syytä hitaalle kasvulle.Syksyllä 2012 tapasimme lasten endokrinologin joka on siis erikoistunut lasten kasvuongelmiin.Hän määräsi pojalle kasvuhormonin rasituskokeet ja niiden perusteella aloitettaisiin sitten kasvuhormonihoito mikäli niistä jotain löytyy.Tammikuussa 2013 käytiin ensimmäisessä rasituskokeessa.Se on toimenpide joka tehdään lastenosastolla.Koetta edellyttää 10h paasto.Menimme aamulla osastolle,jossa pian hoitajat ottivatkin meidät vastaan.Lääkäri tutki vielä pojan ja sen jälkeen aloitettiin.Pojalle laitettiin 2 kanyyliä päähän (pienen lapsen suonet käsissä on niin onnettomat),joista toisesta otettiin 0-arvo.Tämän jälkeen toiseen kanyyliin tiputtiin 30min ajan lääkeainetta.Tuon jälkeen poika sai vapaasti leikkiä tms.(meillä kyllä nukuttiin kun tuo kanyylien laitto otti niin koville), ja seuraavat näytteet otettiin 30min, 60min ja 120 min jälkeen tuosta lääkeaineen tiputuksesta.Kokeiden jälkeen poika sai syödä ja päästiin kotiin.
Itse rasituskoe oli aika iisi,pahin paikka oli juurikin kanyylien laitto(näissä ei kokeiden vuoksi voi käyttää emla voidetta).
Tulokset saimme kotiin muutaman viikon jälkeen ja niissä selvisi ettei pojalla oikein kasvuhormoni erity.
Ennen kun saa kasvuhormoni korvattavuuden Kelalta,täytyy näitä kokeita tehdä kaksi kertaa.Keväällä 2013 pojalle tehtiin uudelleen tuo koe,ja siinä saatiin vähän tuota arvoa nousemaan.
Tämän jälkeen lääkäri halusi jäädä vielä odottamaan josko se kasvu lähtisikin sieltä kasvamaan.Tuosta seuraava kontrolliaika oli toukokuussa 2013.Kasvua ei kuitenkaan ole tullut niin kuin pitäisi.2-vuotis neuvolassa poika oli 78cm, eli vuodessa pituutta oli tullut 10cm.Nyt olemme elokuussa menossa taas tuonne lastenpolille,sitä ennen pojasta otetaan luuston röntgen,jossa katsomaan vastaako luut iän mukaista kehitystä vai jätättääkö sekin. Lisäksi tehdään mittaukset ja tapaamme tuon erikoislääkärin.
Lääkärin mukaan pojan kasvu jää n.140cm aikuisena.
Se on hyvin vähän pojalle,niin vähän että varmasti vaikuttaa moneen asiaan. Se vaikuttaa työnsaatiin,puolison saatiin,koulussa voidaan kiusata jne.Joten olemme itse tulleet siihen tulokseen, että haluamme kasvuhormoni hoidon pojalle.
Toiset ovat näitä hoitoja vastaan, mutta ihan yhtälailla muihin sairauksiin käytetään lääkkeita.
Nähtäväksi jää mitä seuraavan käynnin jälkeen tapahtuu.Katsotaan.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti