keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kesäloma reissu nro 1

Meillä oli tälle kesälle 2 suunniteltua juttua.Toinen oli huvipuisto retki ja toinen viikon loma eräässä urheilukeskuksessa ( siitä postaus myöhemmin). 
Kesäkuun alussa eräänä sunnuntaina  pakkasimme lapset (paitsi pienin jäi mummolle hoitoon)sekä veljen lapset autoon ja suuntasimme Powerparkiin. Viime kesänä tehtiin samainen reissu ja mitäpä sitä hyväksi todettua vaihtamaan :). Meiltä ajaa tuonne n.2 tuntia,joten matkana juuri sopiva.Saavuimme alueelle vähän ennen aukaisua,kerkesimme hyvin käydä vaihtamassa liput rannekkeisiin (huuto.netistä kannattaa katsoa huvipuisto lippuja etukäteen :) ) ja sitten menoksi. Me otettiin tänäkin vuonna miehen kanssa myös rannekkeet,eikä suotta sillä rahoille tuli vastinetta. Kiersimme poikien kanssa kaikki laitteet joihin ne pääsivät.Esikoinen pääsee jo suurimpaan osaan lasten laitteista aikuisen kanssa,joten ihan jo senkin takia yksi aikuisten ranneke piti ottaa. Välillä jätimme pojat serkkutyttöjen kanssa ja suuntasimme hurjempiin laitteisiin.Ihan kauheaa pyöritystä oma pää ei enää kestä,sen verran vanhaksi sitä on tullut mutta vuoristorataa ei voita mikään.

Powerparkista löytyy myös röllikylä.Viime vuonna se skipattiin kun juuri silloin alkoi satamaan.Tänävuonna käytiin, mutta se ei oikein uponnutkaan meidän lapsiin.Elokuva on kyllä nähty ja tuonne menoa oikein odottivat, mutta sitten..heitä alkoikin pelottamaan.Joten hyvin nopeasti tuo kierrettiin ja poistuttiin vähin äänin pois :D. 

Nälkäkin iski päivän aikana ja päätimme suunnata ravintolan pizza buffettiin. Valikoima oli meidän mielestä hyvä ja yllätys oli suuri kun huomasimme, että maksu menee lautasen painon mukaan. Juomat kuului hintaan.Meidän perheen sekä veljen tyttöjen ruoat maksoi yhteensä n.40€, meidän mielestä päästiin edullisesti.Ja ruoka oli hyvää,pizzat maukkaita,salaatti tuoretta.

Laitteita Powerparkista löytyy hyvin,jokaiselle jotakin. Pienille tuolla on paljon laitteita sekä exstrana kiipeilyteline alue. Mitään ylimääräisiä narunvetohässäköitä ei Powerparkista löydy ja se on vain ja ainoastaan hyvä asia. 

Onnistunut reissu tänäkin vuonna-ensivuonna uudestaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti